Kirjoitus on julkaisu Länderi-lehden joulunumerossa 2011.

 

 

Tämän kirjoituksen oli tarkoitus olla lehdessä jo keväällä, jolloin länderini Taco, Krumme Furche Unique, täytti 10 vuotta. Kymmeneen länderimäiseen vuoteen on mahtunut paljon iloa ja onnistumisia, mutta myös surua ja huolia. Nyt Taco on saavuttanut jo kunniakkaan iän, eivätkä kuluneet vuodet ole länderin kanssa käyneet pitkiksi!

 

Taco on minun ensimmäinen koirani, jonka sain ollessani 11-vuotias. Pitkien pohdintojen jälkeen roduksi valikoitui äitini toiveiden mukaan sopivan kokoinen ja näköinen kromfohrländer, joka silloisten nettisivujen mukaan oli ”oppivainen, vapaana helposti pidettävä ja turkiltaan helposti hoidettava”.

Aloin melko pian harrastamaan agilityä ja tokoa Tacon kanssa, sillä jo alusta asti oli selvää, että halusin koirasta harrastuskaverin. Nuoruudessaan Taco oli kuitenkin aika haastava tapaus nuorelle tytölle, eikä päästänyt minua helpolla, vaan koetteli johtajuutta kantapään kautta. Agilityssä Taco oli nuorena melko tuulella käyvä, ja useimmiten sitä kiinnosti enemmän uhota muille poikakoirille tai haistella tyttöjen hajuja.

Vaikeuksien kautta yhteinen sävel alkoi kuitenkin löytyä, kun Taco lopulta todella syttyi agilityyn. Onnistumiset niin agissa kuin näyttelyissäkin tuntuivat entistä hienommilta, kun niiden eteen oli tehnyt paljon töitä ja kokenut epäonnistumisia. Jatkoin sinnikkäästi agilityharrastusta maxi-kokoisen länderin kanssa, ja uramme hienoimpia hetkiä oli, kun Taco valioitui vuonna 2008 omissa kotikisoissamme. Kun kilpailee länderin kanssa isompiaan vastaan maxi-luokassa, jossa suurin osa kilpailijoista on työlinjaisia bordercollieita, voitte kuvitella kuinka makealle voitto maistuu!

 

Vaikka nuoruuden ”hullut vuodet” on jo jätetty taakse, on Taco säilyttänyt oman, persoonalliseen luonteensa. Monet naurut olemme nauraneet niin Tacon hassuille luonteenpiirteille, kuin myös sen keksimille tempauksille. Taco oppi esimerkiksi jo nuorena avaamaan ovet, hyppäämällä ovea vasten ja painamalla kahvan alas, kuin kissa. Kerran Taco oli jäänyt takapihallemme iltapissalle, kun yhtäkkiä soi ovikello. Olimme ihmeissämme, kuka tähän aikaa soittaa ovikelloa?? Tacohan se siellä ilmoitti, että haluaa jo sisälle! Ilmeisesti oli tassu osunut väärään kohtaan pimeässä. ;)

Taco on myös päässyt matkustamaan paljon, sillä olen kotoisin Lapista, Posiolta, jossa meillä on yhä oma mökki. Taco on aina kulkenut mukana mökillä, joten pitkät ajomatkat ovat tulleet sopeutuvaiselle länderille tutuksi. Posiolla Taco nauttii ajastaan, antamalla muun muassa poroille kyytiä. Se ei lähde ilman lupaa, mutta sen saadessaan, hätyyttää komean haukun kera porot pois pihapiiristä, ja palaa tontin rajalta takaisin.

Kerran Taco pelasti minut Posiolla kiperästä tilanteesta. Koulutin veljeni beaglea heidän pihallaan, ja koulutus eteni puupää-beaglelle tyypillisen hitaasti. Lopulta pääsin kuitenkin siihen vaiheeseen, että uskalsin jättää koiran paikalle makuuseen ilman hihnaa, veljeni varoitteluista huolimatta. Beagle kun oli muutaman kerran päässyt irti, ja lähtenyt suoraan viereiselle pellolle hakemaan jäniksiä. Tässä ei sinänsä mitään huonoa, mutta kun pellon vieressä menee paikkakunnan ruuhkaisin tie.. Noh, paikalla makuu sujui hienosti, palkkaamiseen asti. Kun kehuin koiraa, se innostui niin, että lähti juoksemaan pihalla ympyrää, jolloin vasta tajusi olevansa vapaana. Tällöin se säntäsi suin päin pellolle, huudoista ja herkuista huolimatta. Säikähdin kauheasti, enkä tiennyt mitä tehdä. Ajattelin, että ainoa joka voisi auttaa, olisi Taco. Niinpä hain Tacon autosta, juoksin pellon reunaan, osoitin Tacolle beaglea ja käskin sitä tuomaan beaglen minulle.. Niin epätoivoinen olin! Vaan kuinka ollakaan, Taco säntäsi käskyn saatuaan beaglen kintereille, komensi sitä haukahduksella ja juoksi takaisin minua kohti. Beaglen ilme oli näkemisen arvoinen – se ikään kuin heräsi metsästystranssistaan, ja lähti innoissaan seuraamaan Tacoa. Kun se tuli Tacon perässä minun luo, olin avosylin vastassa ja parhaimmat herkut ojossa. Sen jälkeen pidin beaglen visusti remmissä.. Sitä osasi taas kummasti arvostaa koiraa, joka pysyy vapaana kiltisti lähtemättä riistaeläinten perään.

 

Tacolla on paljon omalaatuisia tapoja. Länderimäiseen tapaan se usein kallistelee päätä, kun sille puhuu tietyllä äänensävyllä tai tietyistä asioista. Usein sanomme Tacoa ”puoliksi ihmiseksi”, se kun ei esimerkiksi siskoni luona viihdy isossa tarhassa koiralauman kanssa, vaan mieluummin ihmisten kanssa sisällä. Kerrostalossa asuessamme Taco ei tykännyt liukuvapintaisista portaista. Kerran se huomasi, että tassut liukuvat vähemmän, jos portaat peruuttaa ylöspäin mentäessä. Niinpä Taco rupesi kiipeämään portaat peruuttaen. Oli siinä naapureilla ihmettelemistä, ja usein kuulin kysyttävän, miten olen opettanut tempun koiralleni. Noh, enpä ole.. Se keksi sen aivan itse!

Nykyään Taco on jo hieman rauhoittunut, vaikka sitä on välillä vaikea uskoa vanhukseksi. Joka päivä se riehuu 2-vuotiaan belgimme Pitan kanssa, ja välillä tuntuu, että Tacolla riittää enemmän virtaa kuin Pitalla.. Viikko sitten hauskuutimme pihapiirimme lapsia Tacon osaamilla lukuisilla tempuilla. Lapset olivat ihastuksissaan, ja varmoja siitä, että Tacosta tulisi hyvä poliisikoira! Myös agilityssä Tacolla riittää virtaa, ja se jaksaa edelleen haukkua niin kauan, kunnes oma vuoro tulee. Kuitenkin treenin sijaan tärkeintä sille on palkka; herkkupalat ja vinkuva karvahiiri. Kilpailut olemme jättäneet suosiolla nuoremmille, mutta mielenvirkeydeksi käymme silloin tällöin agilitaamassa.

Taco on ollut monella tapaa minulle ainutlaatuinen koira, jonka kanssa olen kokenut monet tärkeät tapahtumat elämässäni. Toivon meille vielä monia yhteisiä vuosia Taco kanssa! Tahdon myös kiittää kasvattaja Tiinaa tästä persoonallisesta koirasta isolla P:llä!! Tällä hetkellä kodissani on paikka vain yhdelle länderille, aika näyttää jääkö se tähän yhteen. Onneksi saan kuitenkin jatkaa länderiharrastusta ystäväni Ullan koirien Riston ja Ellan kanssa.