Toissaviikonlopuksi olimme ilmoittautuneet Ripan kanssa agilitykisoihin Vantaan Myyrmäkihalliin, jossa vietettiin koko viikonlopun kestäviä lemmikkimessuja. Myös Ullan papukaija Niilo pääsi mukaan tunnelmaan messujen Kaijulit-osastolla. Meidän agilityratamme oli lauantaina, ja osallistuimme ainoastaan A-kisaan, sillä olimme tulleet Ullan kanssa siihen tulokseen, että yksi rata toimisi Riston hermojen kannalta paremmin kuin kaksi. Vaiko kenties paremmin minun hermojeni kannalta..?? Päätettiin kuitenkin kokeilla yhdellä radalla tällä kertaa, kun yleensä tulee ilmottua kaikkiin mahdollisiin. Jospa sitä satsaisi kerrankin laatuun määrän sijaan?

Tsemppasin viikonlopun kisaan aivan täysillä, ja voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että hyvä pohjatyö todellakin kannatti!! Jo keskiviikosta lähtien aloin valmistautua kisaan henkisesti, vaikka kyseessä olikin "ihan tavallinen" kilpailu. Riston kanssa on kuitenkin tullut tahkottua jo vähän turhan kauan ykkösissä, joten päätin tehdä kaikkeni ja keskittää kaiken psyykkisen energiani tähän kilpailuun, ja katsoa, olisiko siitä hyötyä. Rata ei ollut kovin vaikea, ja tiesin, että se ei tuottaisi meille ongelmia. Keskityin rataantutustumisessa ihan täysillä, kuin olisin konsanaan MM-karsinnoissa kilpaillut. Ja yllätyksekseni en edes jännittänyt OLLENKAAN etukäteen, vasta juuri ennen radalle astelua tuntui vähän jännitystä vatsanpohjassa. Ristokin vaikutti paljon keskittyneemmältä kuin ennen? Rippe asteli niin määrätietoisesti lähtöalueelle ja tutkaili esteitä hyvin tietäväisen näköisenä. Jes! Voimapusu Ripeltä ja eikun radalle.

Radalla oli rengas, ja ajattelin sen tuottavan meille eniten päänvaivaa. Risto kun ei ole kisoissa koko kesän aikana sattunut osumaan siihen itse renkaaseen, vaan aina ollaan kierretty tai hypätty sivusta mokoma este. Ennen rengasta meillä oli h-i-e-n-o nolla alla, ja renkaan lähestyessä myös jännitys lisääntyi.. Tein parhaani ja yritin ohjata Riston mahdollisimman selkeästi renkaalle, ja se toimi!! Tästä häkeltyneenä myöhästyin A:n eteen valssauksessa, jonka johdosta epämääräinen leikkaus ja piiitkä kaarros Kiinan kautta, mutta maaliin päästiin ja mikä tärkeintä: nollalla!!

Maaliin tullessa kiljuin ja hypin ylös alas, kehuin Ristoa ylitsevuotavasti ja juoksin Ullan kaulaan. Tunne oli sanoinkuvaamaton! Tästä jaksaa jatkaa taas eteenpäin. Tultiin toiseksi ja saatiin ruhtinaalliset (ruoka-)palkinnot. Enää yhtä nollaa vaille kakkosissa! Nyt vaan ajatukset kohti Purinan kisoja 22pvä tätä kuuta.

Talvi tuli myös Swingipolulle, ja Pita pääsi ihmettelemään lumen merkilliseen maailmaan. Viime viikon olin kokonaan kotosalla potemassa possuflunssaa, joten jäi agilitytreenitkin välistä. Nyt ollaan kuitenkin taas elävien kirjoissa, ja torstain treenejä odotellaan malttamattomina. Pikku-Pitalle on myös ensimmäinen rokotusaika varattu keskiviikolle, joten päästään harjoittelemaan lääkärissäkäyntiäkin.

-Maarianna ja karvakuonot