Eilen kokeilimme onneamme länderien agilitymestaruuskisoissa Janakkalassa Riston ja Ellan kanssa. Ulla tuli koirien kanssa suoraan laivalla Ruotsista sukuloimasta, joten nappasin heidät kyytiin Helsingin satamasta, ja ajelimme siitä suoraan kisoihin. Ella osallistui vain länderimestaruuksiin medi-kolmosten radoilla, joten starttasimme luokan toisina epävirallisesti. Tuomarina oli Anne Savioja, jolla oli melko sujuvat radat, kaikki kontaktit ja toisella radalla avokulma kepeille. Muttei rengasta, jes, se on Ellalla vielä hakusessa. :)

Ella yllätti positiivisesti. Ekalta radalta vain vitonen, yhden hypyn ohitus, jonka ohjasin huonosta linjasta ja epävarmasti. Kaikki kontaktit Ella otti niiiin hienosti!! <3 Hitaasti tosin, koska on vielä kisoissa epävarma paikasta. Mutta muutoin täydellisesti! Ja koira kuunteli tosi hyvin ja malttoi keskittyä! Eikä kiljunutkaan niin paljon kuin yleensä :) Luulen, että Ruotsin matka oli tehnyt tehtävänsä. Olin pikku tollo-Ellasta ylpeä ! Vihdoinkin onnistuminen kisoissa. Mutta radan jälkeen kuulin, että olimme hypänneet yhden hypyn väärin päin, mutta tuomari ei antanut hylkyä. Olinkin tutustunut rataan väärin :O Mutta saimme vain vitosen ja hieman yliaikaa (kontaktit ja yksi kielto), koska tuomari oli sellaisessa kulmassa ettei nähnyt koiran hyppäävän väärään suuntaan.

Ripan alkurata lähti ihan ok, mutta ilmeisesti ajauduin vähän huonoon linjaan A:n jälkeen, ja koira tulkitsi vinohypyn takaakierroksi --> hylkäys. Tämän jälkeen mulla meni ihan pasmat sekaisin ja ohjasin miten sattuu, koira mm. juoksi puomin ohi ja kontaktit oli huonot. Huoh. Siinä meni maximestaruus.

Toinen agilityrata oli hieman vaikeampi, sieltä löytyi tosiaan sekä keppien avokulma että kaksi takaakiertoa peräkkäin. Ella starttasi ekana. Koira kävi paljon kuumempana nyt kuin ekalla radalla. Huusi melkein koko ajan. Keinun kontakti oli hyvä, A:n ja puomin koira meni alas muttei pysähtynyt, mulla meni pasmat sekaisin ja koira ehti pyöriä ja astuin sen varpaallekin yhdessä vaiheessa, jolloin saatiin kosketusvirhe. Muuten ohjasin mielestäni tarkasti ja koira oli edelleen hallinnassa, ei mitään hullunkiilto silmissä säntäilyä niinkuin ykkösluokan kisoissa on ollut. Ella meni niin makeesti keppien avokulman!! Olen niin onnellinen, ei olla treenattu vastaavaa IKINÄ treeneissä :D Ja se vain osasi!! Ja takaakierroissa ei mitään ongelmaa (paitsi koiran kiljuminen), mutta kolmanneksi vika hyppy ohi, oli taas vaikeampi kulma ja ohjasin huonosti. Saatiin siis kymppi. Olin ja olen silti tosi onnellinen Ellan ratoihin kokonaisuutena. Koira jaksoi keskittyä koko radan eikä kuppi mennyt nurin missään vaiheessa. :)

Ripan toka rata oli makee. Mentiin hyvällä fiiliksellä se läpi, koira ei ollut missään kohtaa epävarma ja mikä kepeillemeno! Yleisö kiljui :) Risto oli hieno! Kontaktit muuten hyvät, paitsi A:lla loikkasi joten saatiin femma. Mutta A:n alla oli putki ja kokeilin eri tekniikkaa kuin yleensä, joka ei toiminut niinkuin treeneissä. Olin silti tosi onnellinen ja Ristokin oli, nyt tuli onnistuminen hyvään paikkaan ensi viikonlopun SM-joukkuekisoja ajatellen. :)

Pitan kanssa on nyt treenailtu hyppytekniikkaa ja ihan hyvältä näyttää. Kaiperlan mukaan koiralla ei mitään esteitä hyppäämiseen. Tarkoituksena olisi päästä agirotuun kisaamaan Pitankin kanssa, mutta katsotaan nyt.

Alla kuvia omista koiristani, kun olimme porukalla veneilemässä Helsingissä 8.6.2012. :)

Pita nauttii merestä <3

 Meren tuoksu on vastustamaton!

 Onnellinen pappakoira <3