Ensi viikonloppuna tulee tasan vuosi siitä, kun ajelimme Mikon kanssa vilpoisena lokakuun sunnuntaiaamuna Helsinki-Vantaan-lentokentälle hakemaan pikku-Pitaa. Minä olin odottanut sitä päivää kuin kuuta nousevaa, ja kädet vapisten saavuimme lentokentälle odottamaan koneen laskeutumista. Tietysti juuri tämä lento oli myöhässä, joten odoteltuamme vajaa tunnin verran, matkustajia alkoi vihdoin tulvia saapumisportista sisään. En ikinä unohda sitä näkyä, kun näin Serenan ja Annan kävelemässä sisään lentokentälle ja pikkuinen musta karvapallo tepasteli tyytyväisenä mukana sen näköisenä, kuin olisi pienen elämänsä viettänyt lentokentän melskeessä.  Toki Pita oli pitkästä matkasta kuitenkin uuvahtanut, ja vaihdettuamme muutaman sanan Pitsku jo kävi jalkojemme juureen torkuille.

Tästä kaikesta on vasta vuosi, hyvinkin kiireinen vuosi pissa-kakka -rumbineen ja koiraneidille käytöstapoja opettaen, mutta nyt jo on laumamme saamassa uutta vahvistusta - tällä kertaa länderipuolelta. Älkää pelästykö, en toki itse ole koiraa ottamassa, mutta tulen toivottavasti ja todennäköisesti kuitenkin viettämään paljon aikaa tämän uuden tulokkaan kanssa, joka vielä viettää huolettomia ja maidontuoksuisia pentupäiviään äidin hellässä huomassa Mikkelissä. Kyse on siis aikaisemmassakin kirjoituksessa mainitsemastani Riston ja Caron länderipentueesta, johon syntyi 4 hurmaavaa tyttöä ja 4 komeaa poikaa. Viime viikonloppuna kävimme Ripan kanssa Mikkelissä kisaamassa (tuloksista ei sen enempää), ja samalla pääsimme haistelemaan ihania pennuntuoksahduksia ja hypistelemään pikkuisia länderinalkuja. Eiköhän yksi neitikoira sieltä sydämemme sulattanut, "Namu" pentunimeltään. Namu olikin oikea namupala, todella kauniit värit ja hyvin paljon samallalailla värittynyt kuin Taco. Luonne on tietenkin meille se tärkein, ja Namulla näytti olevan todella reipas ja sosiaalinen luonne: se oli useimmiten jonkun sylissä/jaloissa, häntä pystyssä se myös tepasteli menemään ulkona, mikä oli pennuille aivan uusi elementti. Namu myös tuli monesti häntä heiluten ihmisten luo, ja kun sen nappasi syliin, se antoi oikeat länderipusut suoraan naamaan (isäänsä tullut ;)). Tämä namupala, kennelnimeltään Krumme Furche Desdemona ja kutsumanimeltään Ella, muuttaa muutaman viikon päästä Ullan, Pekan ja isänsä Riston iloksi. Caro ja Risto ovat molemmat todella ihania luonteeltaan ja Caro on todella mahtava äiti, joten minulla on lupaava tunne, että Ellasta kasvaa kelpo länderi ja toivottavasti säpäkkä mediländeri agilityyn. ;) Tämä talvi mennään tietysti agilitytreeni/kisatunnelmiin tutustuen, mutta ensi keväänä olisi suunnitelmissa aloittaa virallinen treenaaminen Ellan kanssa. Pita saa aloittaa helmikuussa kisaamisen, joten sitten mulla riittääkin tekemistä kahden kisakoiran, yhden aloittelijan ja yhden seniorin juoksuttamisessa.. ;D

Tässäpä muutama kasvattaja-Tiinan kuvaama otos lauman tulevasta jäsenestä.

Handleri, handlattava ja omistaja. :)

Pikkuinen Desdemona, Ella.