Tänään käytin Tacon rokotuksilla. Lisäksi otettiin verinäyte, koska eläinlääkärin mielestä papparaisen limakalvot olivat hieman kalpeat. Veriarvot olivat kuitenkin normaalit, lukuunottamatta toista munuaisarvoa, joka oli hieman kohollaan, tämä taas saattaa johtua Tacon raaka-ruokavaliosta. Joulun jälkeen huomasin, että toinen Tacon kiveksistä on vähän omituisen tuntuinen kuin toinen. Kysyessäni eläinlääkäriltä, onko se aivan normaalia, eläinlääkäri tutki asian ja totesi heti, että toisessa kiveksessä on kasvainlöydös. Eläinlääkäri kertoi, että suurin osa kiveskasvaimista on hyvälaatuisia, ja vain noin yksi kymmenestä pahalaatuinen, mutta silti hän suositteli kastraatiota. Ilman kastraatiota ei edes saataisi selville, kumpaa lajia kasvain on. Niinpä varasimme Tacolle kastraatioajan ensi viikon torstaille, ja löydökset lähetetään tutkittavaksi. Taco on kuitenkin eläinlääkärin mukaan ikäisekseen hyväkuntoinen, ja operaatio on pieni, joten ennuste on hyvä. Minua tietysti jännittää ja pelottaa nyt jo etukäteen.. Mutta ei kai tässä auta kuin toivoa, että kaikki menee hyvin, ja löydökset olisivat hyvälaatuisia..

Joulun aika oli ja meni, hyvässä seurassa Mikon perheen luona. Koirat saivat siis paljon rapsutuksia ja herkkuja ;) Uudeksi vuodeksi lähdimme Posiolle, jossa vietimme aikaa minun sukulaisteni kanssa. Posiolla oli ihanan paljon lunta, reilusti yli puoli metriä! Pita nautti todella paljon, juoksi yhä uudelleen ja uudelleen lumipallojen perässä hangessa! Tacokin tykkää lumesta, aina siihen asti kunnes tulee vilu ja alkaa vapisuttamaan. Tacolla tosin on se höperyys talvisin, että sen täytyy aina hotkia lunta kitusiinsa kilokaupassa, joka taas ei kauheasti ainakaan vähennä kylmyyttä..

Koirat olivat aattoiltana isäni luona, koska veljeni vaimo on koirille allerginen. Taisi minua jännittää koiria enemmän ilotulitteet, sillä koirat (lähinnä jännitin Pitan reaktiota) olivat erittäin rauhallisia kotiin mennessämme. :) Pita kun muutama viikko sitten, pitkän sairaslomansa jälkeen ensimmäisissä tottelevaisuustreeneissämme, pelkäsi yllätyksekseni ja kauhukseni starttipistoolin pamauksia. Olin aivan varma, että "voi ei, nyt minulla on paukkuarka koira, hyvästi palveluskoiraura!!" Pitalla tosin oli pitkä treenitauko tuolloin takana, ja juoksuaika meneillään, jolloin narttukoirat ovat tunnetusti herkimmillään. Posiolla ollessamme pääsimme harjoittelemaan Pitan mahdollista paukkuarkuutta, mutta ilokseni sain huomata, että Pita pystyi toimimaan pamauksista huolimatta normaalisti. :) Aluksi korvat heilahtelivat pamauksista, mutta koira ei lopettanut toimintaansa. Pita malttoi todella hyvin leikkiä, seurata ja olla paikallamakuussa, vaikka laukauksia kuului useita. Lopuksi luulin, että paukut ovat jo ohitse, ja lähdin autolle päin. Kovaäänisimpiä paukkuja tuli kuitenkin vielä kolme, jolloin Pita reagoi hieman säpsähtämällä ja korvia heiluttelemalla, mutta jatkoi heti toimintaansa. Palautumiskyky siis säilyi hyvänä, vaikka koira selvästi kovempaan pamaukseen kerran reagoi. Olen kuitenkin todella tyytyväinen Pitskuun, ja jaksan uskoa, että koirasta on hakukokeisiinkin asti. :)

Hakutreeneissä olemme päässeet käymään nyt kahdesti. Olen niin innoissani!! Koira toimii kuin ei olisi taukoa ollutkaan. :) Eka treeni oli partiointia, toinen treeni tehtiin ääniavuilla. Koira lähti pistoille kuin ohjus, piikkisuoraan, ja kääntyi noin viidessäkymmenessä metrissä oikeaan suuntaan, kuten pitääkin. :) Pääsin tällöin kehumaan koiraa, joka tästä huolimatta jatkoi etsintää. Aikaisemmin kouluttajan mukaan meillä on siis ollut haastavaa koiran itsenäinen työskentely, kun tuppaa olemaan minussa kiinni. Itse olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että koira saanut hurjasti motivaatiota lisää, mikä oli näkyvissä jo ennen taukoa - yksissä harjoituksissa kesällä oli vaikea maasto, ja täysin tyyni ilma. Lähetin koiran useamman kerran, joista viimeisellä kerralla koira etsi ja etsi, mutta ei millään tuntunut löytävän. Keskilinjalta katsottuna kuitenkin näytti, että koira on jo hajulla. Kutsuin koiraa siitä huolimatta pois (mun paha vika) - ajattelin, että otetaan uutta apua että harjoitus helpottuisi vähän. Pita viis veisasi kutsuni, ja jatkoi etsintää yhä vain, kunnes ukko löytyi. Uskallan siis sanoa, että koirallani on jo kerättynä jonkinlaista motivaatiota lajiin - näkeehän se jo siitä innosta, millä koira nuuskuttelee ilmaa heti autosta päästyään, ja veto hakuradalle on melkoinen (etujalat ilmassa). On mulla vaan lupaava hakukoiran alku! Lisäksi hakuharjoitusten jälkeen koira on niiiin onnellinen, se vie leluaan jokaiselle ihmiselle, jonka on harjoituksissa löytänyt, ja häntä heiluu koko ajan - pelkkää iloa koko koira. Jo pelkästään sen takia jaksaa rämpiä joskus märässä, joskus kylmässä maastossa tunti tolkulla, ja kyhjöttää piilossa muille ryhmän koirakoille - sen takia, että saa nähdä oman koiran suunnattoman riemun harjoituksen jälkeen. :)

Agility on sujunut Pitan tauon aikana Ellan ja Riston kanssa hyvällä menestyksellä. Ellan kanssa minulla on todella suuri motivaatio harjoitella, sillä se on super nopea, kuin tykki. Sen lisäksi se oppii joka treeneissä uutta, joka on tämän lajin suola: nähdä nuoren koiran kehittyvän silmissä ja oppivan uutta. Se on niin mieletön fiilis, kun huomaa, että tätä se ei osannut viime kerralla, mutta nyt osaa. :) Kävimme itsenäisyyspäivänä epävirallisissa agikisoissa Ellan kanssa Kirkkonummella. Ella oli niiiin nopea!! Loppusuoralla ohjaajan kunto ja henki loppui, mutta päästiin virheittä lähes maaliin asti. Aika hyvä suoritus, kun ajattelee, että treeneissä ollaan menty max 10 estettä virheittä, ja epiksissä 19 estettä lähes virheittä!! Ja puhtaalla suorituksella Ella olisi voittanut luokan kirkkaasti. Sekin antaa osviittaa koiran nopeudesta, sillä kisaajia oli viitisenkymmentä ja olisimme puhtaalla radalla olleet 2-4 sekuntia voittajakoirakkoa nopeampia. Hieno Ella :)

Ripan kanssa olen kisannut talven aikana muutamia kisoja, huonolla menestyksellä. Ullan kanssa päätimme, että Ripan tavoitteellinen kisaura (SM-kisat) olisi oli, sillä minulla ei yksinkertaisesti riitä aika kolmen koiran treenaamiseen ja kisaamiseen. Lisäksi on melko kuormittavaa ja epäreiluakin kilpailla länderin kanssa maxikolmosissa.. Se on jo nähty, useamman vuoden verran jo ;) Ripa on hieno koira, mutta kisoissa sillä menee usein pasmat sekaisin, eikä puhtaita ratoja tule kovinkaan usein. Risto kuitenkin nauttii agilitystä, ja treeneissä se on yliveto, joten se saa jatkaa agilityä kehänauhojen ulkopuolella; harjoituksissa ja kenties silloin tällöin epävirallisissa kilpailuissa. :)

Kevät tuo tullessaan mukavia asioita; paljon treenejä, harjoituksia, kisojakin. Pitan polvi näyttäisi ja asiantuntijoidenkin mukaan olisi kunnossa, joten pian olisi tarkoitus alkaa kisaamaan agissakin sen kanssa. Hakukokeita katsellaan mahdollisesti sitten syksymmällä. ;) Ella tulee kisaikään maaliskuun alussa, ja toiveena olisi päästä kisailemaan pian sen jälkeen! :)

Kirjoitus on julkaisu Länderi-lehden joulunumerossa 2011.

Tämän kirjoituksen oli tarkoitus olla lehdessä jo keväällä, jolloin länderini Taco, Krumme Furche Unique, täytti 10 vuotta. Kymmeneen länderimäiseen vuoteen on mahtunut paljon iloa ja onnistumisia, mutta myös surua ja huolia. Nyt Taco on saavuttanut jo kunniakkaan iän, eivätkä kuluneet vuodet ole länderin kanssa käyneet pitkiksi!

Taco on minun ensimmäinen koirani, jonka sain ollessani 11-vuotias. Pitkien pohdintojen jälkeen roduksi valikoitui äitini toiveiden mukaan sopivan kokoinen ja näköinen kromfohrländer, joka silloisten nettisivujen mukaan oli ”oppivainen, vapaana helposti pidettävä ja turkiltaan helposti hoidettava”.

Aloin melko pian harrastamaan agilityä ja tokoa Tacon kanssa, sillä jo alusta asti oli selvää, että halusin koirasta harrastuskaverin. Nuoruudessaan Taco oli kuitenkin aika haastava tapaus nuorelle tytölle, eikä päästänyt minua helpolla, vaan koetteli johtajuutta kantapään kautta. Agilityssä Taco oli nuorena melko tuulella käyvä, ja useimmiten sitä kiinnosti enemmän uhota muille poikakoirille tai haistella tyttöjen hajuja.

Vaikeuksien kautta yhteinen sävel alkoi kuitenkin löytyä, kun Taco lopulta todella syttyi agilityyn. Onnistumiset niin agissa kuin näyttelyissäkin tuntuivat entistä hienommilta, kun niiden eteen oli tehnyt paljon töitä ja kokenut epäonnistumisia. Jatkoin sinnikkäästi agilityharrastusta maxi-kokoisen länderin kanssa, ja uramme hienoimpia hetkiä oli, kun Taco valioitui vuonna 2008 omissa kotikisoissamme. Kun kilpailee länderin kanssa isompiaan vastaan maxi-luokassa, jossa suurin osa kilpailijoista on työlinjaisia bordercollieita, voitte kuvitella kuinka makealle voitto maistuu!

Vaikka nuoruuden ”hullut vuodet” on jo jätetty taakse, on Taco säilyttänyt oman, persoonalliseen luonteensa. Monet naurut olemme nauraneet niin Tacon hassuille luonteenpiirteille, kuin myös sen keksimille tempauksille. Taco oppi esimerkiksi jo nuorena avaamaan ovet, hyppäämällä ovea vasten ja painamalla kahvan alas, kuin kissa. Kerran Taco oli jäänyt takapihallemme iltapissalle, kun yhtäkkiä soi ovikello. Olimme ihmeissämme, kuka tähän aikaa soittaa ovikelloa?? Tacohan se siellä ilmoitti, että haluaa jo sisälle! Ilmeisesti oli tassu osunut väärään kohtaan pimeässä. ;)

Taco on myös päässyt matkustamaan paljon, sillä olen kotoisin Lapista, Posiolta, jossa meillä on yhä oma mökki. Taco on aina kulkenut mukana mökillä, joten pitkät ajomatkat ovat tulleet sopeutuvaiselle länderille tutuksi. Posiolla Taco nauttii ajastaan, antamalla muun muassa poroille kyytiä. Se ei lähde ilman lupaa, mutta sen saadessaan, hätyyttää komean haukun kera porot pois pihapiiristä, ja palaa tontin rajalta takaisin.

Kerran Taco pelasti minut Posiolla kiperästä tilanteesta. Koulutin veljeni beaglea heidän pihallaan, ja koulutus eteni puupää-beaglelle tyypillisen hitaasti. Lopulta pääsin kuitenkin siihen vaiheeseen, että uskalsin jättää koiran paikalle makuuseen ilman hihnaa, veljeni varoitteluista huolimatta. Beagle kun oli muutaman kerran päässyt irti, ja lähtenyt suoraan viereiselle pellolle hakemaan jäniksiä. Tässä ei sinänsä mitään huonoa, mutta kun pellon vieressä menee paikkakunnan ruuhkaisin tie.. Noh, paikalla makuu sujui hienosti, palkkaamiseen asti. Kun kehuin koiraa, se innostui niin, että lähti juoksemaan pihalla ympyrää, jolloin vasta tajusi olevansa vapaana. Tällöin se säntäsi suin päin pellolle, huudoista ja herkuista huolimatta. Säikähdin kauheasti, enkä tiennyt mitä tehdä. Ajattelin, että ainoa joka voisi auttaa, olisi Taco. Niinpä hain Tacon autosta, juoksin pellon reunaan, osoitin Tacolle beaglea ja käskin sitä tuomaan beaglen minulle.. Niin epätoivoinen olin! Vaan kuinka ollakaan, Taco säntäsi käskyn saatuaan beaglen kintereille, komensi sitä haukahduksella ja juoksi takaisin minua kohti. Beaglen ilme oli näkemisen arvoinen – se ikään kuin heräsi metsästystranssistaan, ja lähti innoissaan seuraamaan Tacoa. Kun se tuli Tacon perässä minun luo, olin avosylin vastassa ja parhaimmat herkut ojossa. Sen jälkeen pidin beaglen visusti remmissä.. Sitä osasi taas kummasti arvostaa koiraa, joka pysyy vapaana kiltisti lähtemättä riistaeläinten perään.

Tacolla on paljon omalaatuisia tapoja. Länderimäiseen tapaan se usein kallistelee päätä, kun sille puhuu tietyllä äänensävyllä tai tietyistä asioista. Usein sanomme Tacoa ”puoliksi ihmiseksi”, se kun ei esimerkiksi siskoni luona viihdy isossa tarhassa koiralauman kanssa, vaan mieluummin ihmisten kanssa sisällä. Kerrostalossa asuessamme Taco ei tykännyt liukuvapintaisista portaista. Kerran se huomasi, että tassut liukuvat vähemmän, jos portaat peruuttaa ylöspäin mentäessä. Niinpä Taco rupesi kiipeämään portaat peruuttaen. Oli siinä naapureilla ihmettelemistä, ja usein kuulin kysyttävän, miten olen opettanut tempun koiralleni. Noh, enpä ole.. Se keksi sen aivan itse!

Tämä viikonloppu vietettiin Ullan sekä koirien Pitan, Riston ja Ellan kanssa Lappeenrannan agirodussa. Yövyimme siskoni luona Haminassa. Lämpöä riitti koko viikonlopuksi, ja asteita oli jo lauantai-aamuna kahdeksalta sellaiset "kevyet"+28.  

Lauantaina menin Pitan kanssa kaksi rataa. Molemmat radat olivat kivoja, sellaisia sujuvia ja loogisia etenemisiltään. Ekalla radalla kattelin rataantutustumisessa että kepeille viemisen sijaan A-este oli siinä mukavasti tyrkyllä koiran näkövinkkelistä katsottuna, mutta en uhrannut enempää kuin ajatuksen sille, sillä ajattelin että kyllä kai Pita tulee kiltisti sinne minne mäkin menen.. No niinhän Pita samantien kepit-käskyn saatuaan ampaisi aalle päin, sain karjaistua sen takaisin ettei mennyt ihan esteelle asti mutta siitä hämmentyneenä ohjasin kepeille ihan kummallisesti ja koira haki kepit väärin. Tältä radalta siis kymppi, muuten kulki kivasti. Harmitti ainoastaan se, että open-SM-finaaliin pääsi tältä kakkosten radalta 15 parasta koirakkoa ja me sijoituimme juuri 16:sta... :D Toisella  radalla oli parempi draivi päällä, koira kulki kovempaa kuin aamulla. Olin oikein tyytyväinen, tuntui että oli hyvä meno ja kaarroksetkin pysyivät pieninä. Kontaktit vähän hitaahkot tosin, jos ne olisi olleet nopeammat oltaisiin voitu voittaakin, nyt sijoitus 2. ja siirto 3-luokkaan :) Jipii!

Ripan kanssa menin lauantaina myöskin kaksi rataa. Kolmosten aamurata oli pirun vaikea, mutta selvittiin yllätyksekseni se kunnialla läpi. Tosin tuloksena 10 virhepistettä, yksi rima sekä keinun alasmenokontakti. Ripa meni kuitenkin kovaa ja örisi mennessään. Iltarata menikin sitten aivan penkin alle. Heti ensimmäinen rima tippui ja sen jälkeen loppurata olikin yhtä kaaosta. Hylkäys siitä sitten loppujen lopuksi tuli. Onneksi fiilis oli ihan hyvä Pitan nollaradan jäljiltä, niin ei käynyt harmittamaan. Illaksi ajelimme Haminaan, jossa vietimme oikein hauskaa tyttöjeniltaa siskoni, äitini ja Ullan kanssa. :D Sunnuntaina oli myöhäisempi herätys kun päivän ainoa rataantutustuminen Ripan joukkueradalle alkoi vasta klo 11, joten saimme rauhassa valvoa vähän pidempään. Hyvä lopetus viikonlopulle olikin sunnuntain joukkuerata, joka oli kivan menevä rata. Ripa meni oikein mallikkaasti! Yksi kontaktivirhe radalta siunaantui, mutta eipä se tuntunut menoa haittaavan. Noissa agirodun joukkueradoissa on onneksi säilynyt se agilityn alkuperäinen, rennon hauska -meininki, jossa ei virhepisteistä välitetä. Tärkeintä on pitää koiran kanssa hauskaa, ja siinä me onnistuimme Riston kanssa. :) Mukava viikonloppu kaikenkaikkiaan siis!! Kiitos vaan matkaseurasta Ullalle :D

 

Päivitellääs taas vähän kuulumisia. Viime viikonloppuna ajelin yhdessä siskoni Maaritin kanssa helteiselle Seinäjoelle belgianpaimenkoirien erikoisnäyttelyyn. Näyttelypäivänä hellelukemat nousivat jopa +37 asteeseen auringossa.. Voitte arvata, että kuuma oli! Pitan tuomarina toimi australialainen Greig Fynmore. Ilmoitin Pitan nuortenluokkaan, onneksi, sillä siinä kilpaili vain 5 koiraa. Pita sai ERI:n ja SA:n ja sijoittui lopulta ensimmäiseksi eli voitti luokkansa! :) PN-kehässä Pita pääsi jatkoon mutta ei kuitenkaan sijoittunut. Harmitti, sillä esitin koiran itse ja se rupesi laukkaamaan :( Tämän jälkeen tuomari sanoi heti kiitos ja näkemiin. No, ensi vuonna parempi tuuri. Pita sai kuitenkin todella hyvät arvostelut kehässä ja tuomari mainitsi, että tällä koiralla on ehdottomasti päivän paras rakenne. :)

Pita erkkarissa.

Samaisen erkkariviikonlopun sunnuntaiksi olin ilmoittanut Pitan Kouvolaan agilitykilpailuihin. En voinut uskoa, että erkkari venyisi niin pitkään... Sentään olin sopinut äidin kanssa, että jään matkalle yöksi Orimattilaan enkä mene kotiin asti. Sain vähän pidemmät yöunet. Aikataulut olivat todella pahasti myöhässä, ja pääsimme lähtemään Seinäjoelta vasta seitsemän aikoihin. Olin Orimattilassa puolen yön jälkeen! Oltiin Pitan kans ihan rättiväsyneitä. Seuraavana päivänä herättiin aikaseen ja lähdettiin ajelemaan Kouvolaan. Tuomarina toimi Marja Lahikainen, ja olin ilmoittautunut kaikkiin kolmeen starttiin. Radat olivat yleisesti katsoen sopivan haasteellisia, mutta koska olin hyvin väsynyt, mielestäni radat olisivat voineet olla helpompiakin. ;) Ekalta radalta 15vp, tiputteli rimoja ja muurin palikat. Muuten ei kummempaa. Luulen, että pehmeä alusta ja huonot tikkurimat vaikuttivat. Toiselta radalta hylky loppumetreillä (yksi hyppy väärin päin). Muuten taas hyvä rata. Vikalta radalta nolla ja voitto :) Jes! Ei ollut turha reissu. Enää yksi nolla sijoituksella ja ollaan kolmosissa! (:

Ensi viikolla lähdemme juhannuksen viettoon Pohjois-Suomeen mökkeilyn merkeissä, joten hyvää juhannusta kaikille! Eikä ole enää pitkä aika meidän ulkomaan reissuunkaan, kun lähdemme Tour de Europe omalla autolla Mikon ja Pitan kanssa. ;) Sitä odotellessa!